Ikuinen kivi logo.
Väliaikasesti suljettu

Hautakiven puhdistus itse, ohjeita ja usein kysytyt kysymykset.

Hautakiven puhdistus ja kunnostus itse

Kuinka puhdistan hautakiven itse?

-Pesuun sopii esimerkiksi kuluttajille myytävä Solmaster As40 pesuaine tai vastaava ja vaikka pesusieni.

Tämä tyyli sopii melkein ainoastaan kiillotetulle pinnalle (yleensä etupinta, joskus myös sivut ovat kiillotettuja). Lohkottuun pintaan voi käyttää juuriharjaa, mutta tähän on yleensä juuttunut lika niin, että sen saa puhtaaksi vain tehokkaalla painepesurilla. Älä käytä teräsharjaa kiillotettuun pintaan. Teksteistä voi varovasti pyyhkiä veden kanssa lian pois, mutta luultavasti maali/kulta on jo lähtenyt rapistumaan. Jos hautakivi on silmämääräisesti selvästi vinossa, älä suorita pesua.

Hautakiven maalaus ja kultaus itse

- Pienellä siveltimellä varovasti kaiverruksiin, tai maalaamalla ja pyyhkimällä ylimääräiset pois esimerkiksi puhelinluettelolla ja kastamalla tähän hieman esim. tärpättiä (Kuulostaa helpommalta mitä käytännössä on). Me puhdistamme suuritehoisella kuumavesipesurilla ja maalinpoistoaineilla vanhat maalit alta pois, näin saadaan paras vuosien kestävyys. Jos kokeilet niin suosittelen ainoastaan kokeilemaan kiillotettuun pintaan, lohkottu pinta imee maalin ja on käytännössä mahdoton saada pois. Paras pinta saadaan teksteihin kiven ollessa vaaka-asennossa ja oikealla lämpötilalla.

- Jos kultaat hautakiven itse on syytä tietää, että kultamaali ja lehtikulta eivät ole sama asia. Kultamaali ei näytä kauaa kullalta ulko-olosuhteissa. Kultauksessa sama tyyli kuin maalauksessa, eli levitetään tartunta-aine pohjalle ja annetaan kuivua ja sen jälkeen painellaan lehtikulta päälle. Varsinkin kultauksessa kauniin lopputuloksen saamiseksi tärkein on kokemus. Jos et ole varma mitä olet tekemässä, niin kannattaa kääntyä kiviveistämön puoleen työssä.

Parhaan pinnan ja kestävyyden saamiseksi pitäisi vanhat maalit/kullat saada pois kokonaan. Väärin tekemällä voi kiven piltata.

Oikaisu itse

-   Emme suosittele tekemään itse, eivätkä useimmat seurakunnat anna tehdä oikaisua itse. Mutta jos tämän sallivat, niin tässä ohjeet tiivistettynä.

Eli pohjakivi on pääkiven, alla joka pitäisi saada suoraksi. Kivi nokkakärryillä pois ja pohjakiven alle laitetaan kivituhkaa/mursketta kankea apuna käyttäen, joka tiivistetään.

Kivet ovat painavia ja meilläkin tämä tehdään melkein aina vähintään kahden miehen voimin.

-Yleensä seurakunta vaatii viimeistään oikaisun yhteydessä tapitusta, jos tätä ei ole vielä tehty. Eli pohjakivi ja pääkivi tapitetaan toisiinsa. Tehokas iskuporakone ja 12-16mm kiviterällä reijät ja tappi ruostumattomasta teräksestä. Jos kivesi alla on seurakunnan betoninen palkki, joka on kallistunut niin tässä pitää kääntyä seurakunnan puoleen.

Muistolaatan kiinnitys itse

-Poraamalla saadaan aina kestävin kiinnitys. Laatassa on siis takana piilokiinnityksellä tapit. Iskuporakonetta käyttäen, maalarinteippiin merkataan porauspaikat. Laatta liimataan paikoilleen.

- Kaksipuolisella teipillä voi myös kiillotettuun/sahattuun pintaan kiinnittää nimilaatan. Tämä onnistuu vain tasaiseen pintaan. Postittaessa voimme laittaa laattaan valmiiksi kestäväksi todettua teollisuusteippiä. Kiven pinnan oltava puhdas ja emme ota vastuuta pysymisestä.

- Halpoja muistolaattoja emme suosittele, nämä eivät kestä kauaa Suomen ulko-olosuhteissa. Eli hautakiviliikkeestä kannattaa muistolaatta hankkia.

Tietoa hautakivistä/ usein kysytyt kysymykset.

Mitä jos en löydä mieleistä mallia hautakivistänne?

- Meidän malleistamme valitaan suuntaa-antava malli johon voit antaa omat toiveet. Teemme realistisen 3D- mallikuvan, jonka lähetämme teille. Yleensä mallikuvaa muokataan vielä kunnes asiakas on tyytyväinen. Kaikki toimittamamme kivet sopivat hautausmaan yleisilmeeseen ja Suomalaiseen hautakulttuuriin. Meille voi vaikka lähettää netistä otetun kuvan, jonka pohjalta teemme mallin.

En tiedä minkälaisen hautakiven saa haudalle asentaa.

- Meille voit vaikka lähettää sähköpostia, että tarvitsen hautakiven hautausmaalle X. Me selvitämme koot ja muut huomioitavat asiat josta lähdetään suunnittelemaan kiveä.

Haluaisin kiveen kitaran.

- Soitin tai muu koriste, voidaan tehdä kaivertamalla tai asentaa pronssikoriste tietyn nimen kohdalle.

Hautakiven hinta vertailu.

- Hinta vertailu on todella vaikeaa. Kiven hintaan vaikuttaa koko, käsittelyt, koristeet yms.

Kiven valmistus on suurimmaksi osaksi vielä käsityötä, eli hyvännäköisen hautakiven valmistus vie myös aikaa ja vaatii kokemusta.

Uurna- ja arkkuhautauksen erot, kun tilaat työn meiltä.

- Jos arkkuhautaus on tulossa, pitää kivi pohja/reunakivineen poistaa haudalta noin viikkoa ennen hautausta. Jos hauta on 2 metrinen tai yli selvitämme aina seurakunnalta kummalle puolelle hauta tulee, eli poistamme tältä puolelta mahdolliset reunakivet. Näin meille tulee vähemmän työtä ja myös teille edullisemmaksi.

- Uurnahautauksessa ei tarvitse pääsääntöisesti poistaa kiviä. Tämä ajankohta on myös hyvä ilmoittaa meille, jos se ei ole vielä ollut, niin varmistetaan että kivi on tilaisuudessa paikoillaan.

Kuinka hautakivi kaiverretaan?

-  Teemme tietokoneella viivapiirroksen uusista nimitiedoista, nämä lähetetään leikkurille, joka leikkaa paksuun kaiverrusteippiin sabluunan. Teippi mitataan oikeaan kohtaan ja liimataan paikoilleen. Tämän jälkeen hiekkapuhalletaan nimitieto.

- Suoritamme aina uudet kaiverrukset samalla fontilla, kuin ennestään olevat kaiverrukset.

Mitä tehdä, jos hautakivi on täysi, eikä uusia nimitietoja mahdu?

- Etupinta voidaan hioa uudelleen, ja tekstit asetella niin että uudet tiedot mahtuvat. Tämä on edullisempi tapa uuden kiven sijaan.

Miksi kivi kallistuu?

- Hautausmaiden maa on yleensä todella huonoa hautakiville, sekä pensaat ja juuret työntävät kiveä vinoon. Annamme oikaisuillemme 2 vuoden takuun.

Kiviveistämö Ikuinen Kivi